Eläkeikä on aika, jolloin ihminen joutuu usein toimimaan oman perheensä ”pelastajana”. Vapaa-aika ja säästöt muuttuvat automaattisesti yhteiseksi omaisuudeksi, ja yli 60-vuotias nainen muuttuu ympäri vuorokauden toimivaksi vapaaehtoiseksi lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
Sisällysluettelo
On kuitenkin olemassa katkera säännönmukaisuus: mitä enemmän annat ilman jäännöstä, sitä nopeammin sinua lakataan arvostamasta persoonana ja sinua pidetään vain resurssien lähteenä.
Jotta voit säilyttää kunnioituksen, mielenrauhan ja elämänlaadun, on tärkeää tietää, että et saa antaa kaikkea, vaikka motiivisi olisivat kuinka hyvät tahansa.
Asunto ei ole vaihdettava valuutta
Asunnon siirtäminen lapsille tai heidän ottamisensa asumaan liian usein johtaa henkilökohtaisen tilan ja äänioikeuden menettämiseen omassa kodissa. Asunto on psykologinen linnoitus, etenkin iässä, jolloin monet asiat muuttuvat. Menetettyään hallinnan asunnostaan ihminen menettää viimeisen tukensa. Vaikka suhteet lapsiin olisivat erinomaiset, oikeus omaan koskemattomaan tilaan on arvokkaan ja rauhallisen elämän perusta.
Eläkesäästöt eivät ole perheen kassa
Jatkuvat pyynnöt ”lainata palkkapäivään asti” tai auttaa pojanpojan kursseilla kuluttavat huomaamatta budjettia. Kieltäytyessään itseltään välttämättömistä asioista – laadukkaasta ruoasta, lääkkeistä, hoidosta – nainen vaarantaa terveytensä ja hyvinvointinsa. Eläke ja säästöt ovat taloudellinen turvatyyny ja valinnanvapaus, eivät yhteinen rahasto. Apua voi antaa vain silloin, kun se ei vaaranna omia perustarpeita.
Oikeus määrätä omasta elämästään
Monet alkavat elää odottamisen tilassa – puhelua, kutsua, ohjeita lapsilta. Mutta eläke on mahdollisuus luoda uusi, oma rytmi. On tärkeää, ettei delegoida lapsille vastuuta omista päätöksistä: lääkärikäynneistä, vapaa-ajasta, tapaamisista ystävien kanssa. Itsenäisyys on happea, jota ilman tukehdut.
Aika on tärkein valuutta
Sana ”täytyy” on ansa. Lastenlasten kanssa istuminen, remontin auttaminen, jatkuva valmius auttaa – kaikki tämä vie henkilökohtaista aikaa, joka 60 vuoden jälkeen on arvokkain resurssi. Kyky sanoa ”ei” ja jättää aikaa itselle ei ole itsekkyyttä, vaan välttämättömyys. Todellinen vapaus on mahdollisuus sanoa: ”Tänään olen kiireinen”, vaikka olisitkin kiireinen kirjan parissa.
Toivo omista unelmista ja iloista
Kauhein asia on luopua huomaamatta toivosta omasta, mielenkiintoisesta elämästä. Ajatukset ”minun aikani on ohi” vievät energian ja merkityksen. Kuitenkin juuri tässä iässä voi matkustaa, opiskella, solmia uusia ystävyyssuhteita, rakastua ja löytää itsestään uusia puolia. Toivo on polttoaine, joka pitää ihmisen elossa missä iässä tahansa.
Elää muiden vuoksi on luonnollista ja jaloa. Mutta jos antaa kaiken, jättämättä mitään itselleen, lopulta jää vain tyhjyys ja katkeruus. Eläkkeellä on tärkeää tunnustaa oma oikeutensa: omaan tilaan, taloudelliseen riippumattomuuteen, aikaan ja unelmiin.
